Teemani kuntavaaleissa 2021
Lapset, nuoret ja perheet
- Lapset ja nuoret EIVÄT saa olla säästökohteina! Kasvatukseen ja koulutukseen on uskallettava satsata.
- Kouluissa tulee panostaa ensisijaisesti ennaltaehkäisevään työhön. Lasten - ja nuorten ääntä on kuunneltava, ja sitä varten on kouluissa oltava riittävästi turvallisia aikuisia heitä varten. Kouluihin tarvitaan opettajien lisäksi riittävästi kuraattoreita, psykologeja sekä kouluvalmentajia.
- Nollatoleranssi koulukiusaamisen suhteen - järeät keinot puuttumiseen.
- Päiväkotiryhmien ja luokkien ryhmäkokoja rajattava - rajaus ei tue ainoastaan opettajan työtä ja jaksamista - vaan on myös lasten etu.
- Valtuustotason ohjelmissa tulee ensisijaisesti kuunnella ruohonjuuritason työntekijöitä, sitä mitä opetuskentällä oikeasti tarvitaan ja mihin pystytään.
- Lastensuojelun maine palautettava - riittävät resurssit ja inhimillisempi työkuorma, jotta voidaan taata laadukasta lastensuojelun työtä.
- Isien rooli päivitettävä tähän päivään - myös isällä on oikeus tasa-arvoiseen vanhemmuuteen. Palveluita ja rakenteita on kehitettävä huomioimaan paremmin myös isiä.
Vuokralaiset
- Kohtuuhintaista asumista tarvitaan alueiden eriytymisen estämiseksi. Segregaatio näkyy esimerkiksi työttömyystilastoissa, koulujen tuen tarpeiden tilastoissa, yli sukupolvien jatkuvassa köyhyydessä sekä turvallisuuden kokemisessa.
- Uusista markkinahintaisista vuokra-asunnoista suurempi osuus julkisesti omistettuja ja vuokratulot yhteiseen kassaan sijoittajien sijasta. Tulot tulisi käyttää etenkin uusien vuokra-asuntojen rakentamiseen jolloin asuntojen tarjonta ja siten vuokrat laskevat.
- Kaupungin omistamaa maata ei tulisi lähtökohtaisesti vuokrata alle markkinahintaan ja ilman tarjouskilpailua. Tarjouskilpailu tulisi järjestää esimerkiksi Talin golfkentän vuokrasopimuksesta, jotta kaupunki ei menetä tuloja tukeakseen varakkaita golf harrastajia.
Realistinen maahanmuuttopolitiikka
- Haluan olla rakentamassa maahanmuuttopolitiikkaa, joka pohjataan Suomeen jo integroituneiden maahanmuuttajien asiantuntijuuteen
- Työoppisopimukset integraatiopolitiikan keskiöön. Tarjontaa lisättävä maahanmuuttajien kotouttamiseksi ja työllistämiseksi, esimerkiksi Tanskassa pakolaisten työllisyyttä on parannettu tuntuvasti oppisopimuksilla.
- Halpatyövoimaan puututtava järein keinoin.
- Maahanmuutosta on voitava keskustella ilman mustavalkoista ajattelua. Liiallinen naivismi tai kiihkoilu eivät edistä asioita, vaan lisäävät ainoastaan polarisaatiota. Kaikesta voi ja täytyy pystyä keskustella rakentavasti.
- Kaupungin avustuksia tai tiloja ei saa antaa sellaisten yhdistysten käyttöön, jotka syrjivät naisia tai seksuaalivähemmistöjä.